John Garcia

JOHN GARCIA & THE BAND OF GOLD 12.2.2018

JOHN GARCIA & THE BAND OF GOLD - KONSERTTI SIIRTYY. UUSI PÄIVÄ 12.2.2019
Tavastialle lokakuun 25. päivä suunnitteltu Kyuss-legenda John Garcian konsertti siirtyy. Uusi keikkapäivä on tiistai 12.2.2019. Artistin uuden albumin julkaisu viivästyy ja tästä syystä myös kiertue siirtyy eteenpäin. Ostetut liput käyvät uudelle keikalle sellaisenaan tai liput voi palauttaa niiden ostopaikkaan, mikäli uusi keikkapäivä ei sovi.

Desert rockin merkittävimpiin tekijöihin lukeutuva John Garcia saapuu bändeineen Helsinkiin. John Garcia & The Band of Gold esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 12.2.2019.

High school -aikoina John Garcia perusti kitaristi Joshua Hommen kanssa Kyussin. Vuosina 1991-1995 Kyuss teki kaiken kaikkiaan viisi täysimittaista albumia, joista erityisesti Welcome To Sky Valley teki lähtemättömän vaikutuksen Desert rock -skenessä. Lokakuussa 1995 Kyuss julkaisi viimeisen täysimittaisen studio-albuminsa: ...And the Circus Leaves Town. Tämän jälkeen Garcia on esiintynyt useissa eri kokoonpanoissa (Hermano, Slo Burn, Unida & Vista Chino) ja julkaissut soolona kaksi täyspitkää albumia.

Lämppärinä John Garcian Suomen keikalla nähdään kanadalainen stoner rock -jyrä Dead Quiet.

TuskaLive, Grey Beard Concerts & K2 AGENCY esittää:
JOHN GARCIA & THE BAND OF GOLD
With Special Guest: DEAD QUIET

TAVASTIA-klubi, Helsinki
Ti 12.2.2019, Ovet: 20.00
Liput alk. 32,50 € / ovelta 37 €
Ennakot: TIKETTI
Ikäraja: K-18

LISÄTIETOA:
https://www.facebook.com/JohnGarciaOfficial
https://www.facebook.com/deadquietband
http://greybeard.fi/
http://www.tavastiaklubi.fi/

12.2.2019, klo 20.00
John Garcia
Behemoth