DOL

DOL on Hämeenlinnasta ja Helsingistä kotoisin oleva yhtye, joka yhdistelee dark rockia, goth rockia ja metallia. Bändi perustettiin Helsingissä vuonna 2018, kun laulaja-kitaristi Eero “Mc” Veri päätti keskittyä melodisemman materiaalin tuottamiseen aiemman thrash/ death metal -projektin päätyttyä.

DOLiin on vaikuttaneet suuresti muun muassa HIM, Marilyn Manson ja Sentenced, sekä monet muut 2000-luvun alun bändit. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät rankat rytmit, raskaat kitarat, teknisesti taitavat kitarasoolot ja tarttuvat pop-laulumelodiat, joiden lisäksi DOLin soundia täydentävät tunnelmalliset koskettimet ja modernit sample-elementit.

DOL on julkaissut tähän mennessä kaksi EP:tä ja ensimmäisen sinkun kolmannelta, pian valmistuvalta EP:ltä. Yhtyeen julkaisuja on kuunneltu Spotifyssa yli 220 000 kertaa.

Bändin “postgootahtava” visuaalinen tyyli ja erityisesti energinen live-esiintyminen erottaa DOLin joukosta. Keikkojen perusajatuksena on tarjota yleisölle enemmän kuin pelkkää elävää musiikkia – tavoitteena luoda yhteinen kokemus, jossa korostuu vuorovaikutus yleisön ja yhtyeen välillä. Esityksissä on aina tarkkaan mietitty mutta samalla jätetään tilaa myös odottamattomille hetkille.

https://linktr.ee/dolband