TUSKALIVE: AMORPHIS SUOMEN-KIERTUEELLE ALKUVUODESTA

Tällä hetkellä Euroopan kiertueella reissaava metalliyhtye Amorphis nähdään keväällä 2023 klubikiertueella Suomessa. Halo Tour 2023 starttaa Seinäjoen Rytmikorjaamolta 10. helmikuuta ja jatkuu Lahden Finlandia-klubin, Oulun Tullisalin ja Tampereen Pakkahuoneen kautta Turun Logomo-saliin. TuskaLive ylpeänä esittää Oulun ja Tampereen keikat. Liput kiertueelle ovat myynnissä nyt.

“On mahtavaa tuoda “Halo World Tour” takaisin kotimaisille klubeille. Suomessa esiintyminen on aina ilo ja kunnia, nähdään siis pian!, kommentoi Amorphis.

Yli 30 vuotta nousujohteista uraa luonut Amorphis on suomalaisen metallin ehdoton kulmakivi. Jo neljätoista albumia julkaisseen yhtyeen vuonna 2015 julkaisema albumi Under The Red Cloud oli startti albumitrilogialle, jota seurasi vuonna 2018 julkaistu Queen of Time. Ympyrän sulki ja trilogian täydensi viime helmikuussa julkaistu albumi Halo, jonka ympärille ensi keväänä Suomessa nähtävä Halo Tour 2023 kietoutuu. Huikeita arvioita kerännyt pitkäsoitto nousi julkaisunsa jälkeen Suomen Virallisen listan ykköspaikalle kahdeksi viikoksi.

AMORPHIS – HALO TOUR 2023
 
10.02.2023 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Liput alk. 37,50 EUR | Tiketti
K-18
 
11.02.2023 Finlandia-Klubi, Lahti
Liput alk. 45,00 EUR | Lippu.fi
-S-
 
17.02.2023 Tullisali, Oulu (TuskaLive)
Liput alk. 47,00 EUR | Ticketmaster
K-18
 
18.02.2023  Pakkahuone, Tampere (TuskaLive)
Liput alk. 47,00 EUR | Tiketti
K-18

03.03.2023 Logomo-Sali, Turku
Liput alkaen 45,00 EUR | Lippu.fi
K-18

Liput myynnissä nyt!

LISÄTIEDOT:
https://amorphis.net/
https://www.greybeard.fi/
https://www.tuska.fi/tuskalive/

More news

  • Written

    Tuska 2027: Heavy Metal Icons Judas Priest Confirmed as Headliner

    Judas Priest to headline! And many others added!
  • Written

    AMORPHIS TO TOUR FINLAND IN LATE WINTER AND SPRING 2027

    12 shows around Finland – TuskaLive presents Tampere and Helsinki shows!
  • Written

    D’ESPAIRSRAY RETURNS TO HELSINKI IN MARCH 2027

    The visual rock icons are back!