JINJER SUOMEEN HELMIKUUSSA 2026

Modernin metallin kärkinimiin lukeutuva Jinjer palaa Suomeen helmikuussa 2026. Ukrainalainen sensaatio nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 24. helmikuuta, ja seuraavana päivänä 25.2. yhtye nousee lavalle Tampereen Tavara-asemalla.

Tinkimättömän työn, tauottoman kiertämisen ja kriitikoiden ylistämien, rajoja rikkovien julkaisujen myötä Jinjer on noussut globaalisti yhdeksi modernin metallin tärkeimmistä ja edistyksellisimmistä yhtyeistä – keräten yli 250 miljoonaa striimiä ja katselukertaa eri alustoilla. Bändi on tullut tunnetuksi tinkimättömyydestään ja siitä, että se rikkoo raskaan musiikin sääntöjä riffi kerrallaan.

15-vuotisen uransa aikana tämä nelihenkinen progressiivinen groove metal -jyrä on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisellä metallikentällä. Donetskista lähtöisin oleva, sittemmin Kiovaan asettunut Jinjer perustettiin vuonna 2009, mutta bändi pitää todellisena alkupisteenään vuotta 2010, jolloin poikkeuksellinen vokalisti Tatiana Shmayluk liittyi kokoonpanoon.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Jinjer palaa vihdoin myös uuden musiikin myötä – odotettu viides studioalbumi ”Duél” julkaistaan 7. helmikuuta 2025 Napalm Recordsin kautta.

Liput konsertteihin ovat saatavilla nyt.

TuskaLive ja Grey Beard esittävät:

JINJER
24.2.2026 Helsinki – Kulttuuritalo
Liput alk. 49,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta) | Lippu.fi
K-18 | ovet 18:00

25.2.2026 Tampere – Tavara-asema
Liput alk. 49,90€ | Tiketti
K-18 | ovet 18:00

LISÄTIETOA:
Konsertin järjestäjä: TuskaLive / Finnish Metal Events Oy
Promoottori: Jouni Markkanen (jouni@greybeard.fi) 
Media-akkreditoinnit: heta.hyttinen@gingervine.com (viim. 10 päivää ennen tapahtumaa)

jinjer-metal.com/
tuska.fi/tuskalive
greybeard.fi

tuskalive