Siirry sisältöön

VAPAAEHTOISEKSI TUSKAAN

Tuskan vapaaehtoiset, eli tuttavallisemmin Tuska KVLTin jäsenet, ovat vuosittain merkittävä osa festivaalin toteuttamista.

Vapaaehtoisena sinulla on mahdollisuus konkreettisesti osallistua festivaalin tekemiseen, tutustua samanhenkisiin ihmisiin sekä kerätä unohtumattomia kokemuksia. Vapaaehtoisuus on myös hyvä tapa tutustua tapahtumatuotantoon ja testata, voisiko tässä olla tulevaisuutesi alanvalinta!

Vapaaehtoistehtävien suorittamisesta ei makseta palkkaa, korvausta tai muuta vastiketta. Vapaaehtoisten edut ovat listattuna alempana.

Lisätietoa vapaaehtoistoiminnasta on koottu tälle sivulle. Jos sinulle jää vielä kysymyksiä, voit lähettää niitä osoitteeseen tuskakvlt@tuska.fi.

Vuoden 2026 Tuska KVLT -haku aukeaa maaliskuun aikana.

MITÄ VAPAAEHTOISUUS TUSKASSA VAATII?

Sinun ei tarvitse olla kokenut festivaalitekijä osallistuaksesi – tärkein kriteeri on metallinen asenne! Muita vaatimuksia ovat vähintään 18 vuoden ikä sekä suomalainen henkilötunnus. Riittää, että olet täyttänyt 18 vuotta ensimmäiseen vapaaehtoisvuoroosi mennessä.

Mitä vapaaehtoisuus Tuskassa käytännössä tarkoittaa?

  • Vapaaehtoisena tehdään kaksi noin 8 tunnin pituista vapaaehtoisvuoroa
  • Vuorot voivat sijoittua festivaaliviikon pystytyspäiville, tapahtumapäiville tai festivaalin purkupäiville sen mukaan, milloin ja millaisiin tehtäviin ilmoitat olevasi käytettävissä
  • Kaikkiin tehtäviin kuuluu perehdytys, tehtäviä toteutetaan ohjatusti alan ammattilaisten rinnalla ja tiiminvetäjät antavat tarvittaessa lisäneuvoja
  • Huolellisesta ennakkosuunnittelusta huolimatta tuotantotilanne voi muuttua nopeastikin ja vapaaehtoisia saatetaan joutua tarpeen mukaan siirtämään toisen tiimin tehtäviin, jolloin joustavasta ja metallisesta asenteesta on etua
  • Noudatamme ja edellytämme turvallisemman tilan periaatteiden mukaan käyttäytymistä kaikilta festivaalilla mukana olevilta

Mitä SAAT VAPAAEHTOISENA TUSKASSA?

  • Vapaaehtoisrannekkeen, jolla pääset kulkemaan alueella vuorojesi aikana sekä osallistumaan festivaalille kävijänä silloin, kun sinulla ei ole vapaaehtoisvuoroa
  • Tuska KVLT –t-paidan
  • Lämpimän aterian kummankin vapaaehtoisvuorosi yhteydessä
  • Festivaalin päätteeksi vapaaehtoisille järjestetään karonkka, jossa on tarjolla syötävää, juotavaa sekä yhteistä hengailua
  • Annamme pyydettäessä todistuksen vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta

MITEN HAKUPROSESSI ETENEE?

  • Haun avauduttua käymme hakemuksia läpi saapumisjärjestyksessä maalis-toukokuun aikana. Jotkut tiimit täyttyvät aiemmin kuin toiset ja suljemme haun niiden osalta kun vapaaehtoisia on ilmoittautunut riittävästi. Päivitämme tiedot täyttyneistä tiimeistä tälle sivulle
  • Lähetämme hyväksytyn hakemuksen lähettäneille tiedot heille varatuista vapaaehtoisvuoroista kevään aikana, viimeistään toukokuussa
  • Kesäkuun alussa vapaaehtoisille lähetetään tietopaketti saapumisesta ynnä muista käytännön järjestelyistä. Tietopaketti sisältää lisäksi kirjallisia ohjeistuksia mm. alueella turvallisesti toimimisesta. Myös vapaaehtoisten tulee noudattaa ohjeistuksia, joten tutustuthan niihin huolella etukäteen!

VAPAAEHTOISTIIMIT JA -TEHTÄVÄT

Vapaaehtoiset osallistuvat tehtäviin festivaaliviikolla ennen tapahtuman käynnistymistä, festivaalin aikana sekä kahtena päivänä festivaalin jälkeen. Ennen ja jälkeen tapahtuman tehtävät painottuvat alueen ylläpitoon, festivaalin aikana asiakaspalveluun. Alta löydät eri vapaaehtoistiimit ja niiden tehtäväkuvaukset.

INFRA- JA SOMISTUSTIIMI

Infra- ja somistustiimi osallistuu alueen pystyttämiseen ja purkamiseen. Työskentely tässä tiimissä vaatii kohtuullista fyysistä kuntoa ja silmää sille, että tehtävien lopputulos ja sitä myöten festivaalialue näyttää hyvältä Tuska-viikonloppuna. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Ennen tapahtumaa: infran ja somisteiden pystyttämistä – aitojen kantamista oikeisiin paikkoihin, kalusteiden pystyttämistä tai siirtämistä paikoilleen, banderollien kiinnittämistä aitoihin, somisteiden sekä kylttien ja opasteiden asentamista
  • Tapahtuman jälkeen kaikki palautetaan ennalleen: infran, aitojen, kalusteiden, banderollien, somisteiden, kylttien ja opasteiden purkamista sekä pakkaamista talteen seuraavia vuosia varten

KIERRÄTYSTIIMI

Kierrätystiimi avustaa festivaalialueen siisteyden ja viihtyisyyden ylläpidossa koko sen ajan, kun Tuskaa toteutetaan. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Ennen tapahtumaa: jäteastioiden sijoittelua alueelle ohjeiden mukaan
  • Tapahtuman aikana: tyhjien pullojen ja tölkkien keräämistä alueelta
  • Tapahtuman jälkeen: alueen siistimistä roskista

RANNEKKEENVAIHTOTIIMI

Jokaisen Tuska-kävijän festivaaliviikonloppu alkaa Redin rannekkeenvaihtopisteeltä, jossa huolehditaan siitä, että kaikki saavat oikean rannekkeen käteensä. Vapaaehtoisvuoroja tehdään jo festivaaliviikolla ennakkorannekkeenvaihdon merkeissä sekä tietysti läpi festivaaliviikonlopun. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Rannekkeiden vaihtamista
  • Asiakkaiden kulunohjausta
  • Rannekkeenvaihtopisteen järjestelyä ja siistimistä

ANNISKELU- JA RAVINTOLATIIMI

Festivaalin anniskelu- ja ravintolatoiminta takaa kävijöiden jaksamisen sekä juhlamielen. Vapaaehtoiset avustavat alueen baareissa, ruokamyyntipisteillä sekä henkilöstöruokalassa. Tehtäviin osallistuminen ei edellytä anniskelu- tai hygieniapassia. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Juomien kaatamista ja juomakaappien täyttämistä
  • Asiakaspalvelua ja kassatyöskentelyä
  • Työpisteiden siisteyden ylläpitoa
  • Henkilöstöruokalassa tehtäviin kuuluu ruokalippujen keräämistä sekä ruokailualueen siisteyden ylläpitoa

NARIKKATIIMI

Narikassa huolehditaan kävijöiden omaisuuden säilyttämisestä ja varmistetaan samalla, että asiakkaiden saapuminen sekä poistuminen festivaalialueelta toimivat sujuvasti. Palveluhenkisyydellä sekä vastuullisella asenteella pärjää tässä tiimissä loistavasti. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Narikan asiakaspalvelua: asiakkaan tavaroiden vastaanottamista, huolellista säilytykseen toimittamista sekä sieltä palauttamista asiakkaille
  • Kassatyöskentelyä

TUOTEMYYNTITIIMI

Merchandise-pisteillä myydään festivaalin virallisia univormuja ja asusteita sekä Tuskassa esiintyvien artistien fanituotteita. Myyntipisteillä vapaaehtoiset avustavat henkilökuntaa tämän ajoittain hektiseksikin yltyvän ympäristön pyörittämisessä. Tiimin tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • Asiakaspalvelua ja tuotteiden esittelyä
  • Kassatyöskentelyä
  • Tuotteiden lajittelua sekä järjestelyä
  • Myyntipisteen siisteyden ylläpitoa

SEURAT JA YHDISTYKSET

Vapaaehtoisten lisäksi Tuskassa toimii vuosittain seuroja ja yhdistyksiä suorittamassa varainhankintaa toimintansa tukemiseksi, ja teemme mielellämme yhteistyötä eri tahojen kanssa. Mikäli kiinnostuitte, pyydämme seuran yhteyshenkilöä ottamaan yhteyttä osoitteeseen tuskakvlt@tuska.fi.

TUSKA KVLT -BÄNDIHAKU

Esiintymään Tuskaan? Tämä on mahdollista Tuska KVLT -bändihaun kautta!
Tuska KVLT -bändihakua uudistetaan ja se aukeaa myöhemmin keväällä 2026 tällä sivulla.