BAD OMENS

No nyt ne vihdoin tulee! Tätä tilasitte ja täältä pesee; Bad Omens on yksi Tuska 2026 pääesiintyjistä. Bändi joutui perumaan toissakesäisen Euroopan kiertueensa ja siinä samalla hartaasti odotetun Tuska-keikan, joten tälle on tilausta!Yhdysvaltalainen metalcore -sensaatio Bad Omens on ehdottomasti tämän hetken kuumimpia nimiä modernin raskaan musiikin saralla. Vuonna 2015 perustettu yhtye sekoittaa raskaat kitarat, riipaisevat melodiat ja pistämättömän tyylikkään tummanpuhuvan estetiikan. Se on yhdistelmä, joka osuu moneen.

Läpimurtolevyllä The Death of Peace of Mind (2022) Bad Omens esitteli uudenlaista elektronista syvyyttä ja synkkyyttä, ja sen nimikkokappale nousi viraalihitiksi sosiaalisessa mediassa, ja se näkyy yhtyeen fanikunnan räjähdysmäisenä kasvuna maailmanlaajuisesti.

Keulahahmo Noah Sebastianin moniulotteinen ääni on Bad Omensin musiikillinen ydin. Bad Omensin ilmaisu on samanaikaisesti äärimmäisen visuaalista, vangitsevaa ja silti häkellyttävän henkilökohtaista.

Bad Omens on bändi, jota ei kuunnella ohimennen, Bad Omens koetaan jokaisella solulla.