Siirry sisältöön

Vastuullisuus

Tuska on heimo, johon on turvallista kuulua. Riehuminen, huutaminen ja nautinto ovat jokaisen tuskalaisen perusoikeuksia. Tuska-heimossa toimitaan kuitenkin muita kunnioittaen sekä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja erilaisuutta ylistäen. 

Festivaalin järjestäminen kuluttaa energiaa ja materiaaleja sekä aiheuttaa liikennettä, jätettä ja päästöjä. Tuska pyrkii vähentämään näitä vaikutuksia vuosi vuodelta.

Tuska työllistää vuoden aikana välillisesti jopa noin tuhat henkilöä. Festivaaliviikonlopun taloudelliset kerrannaisvaikutukset ovat merkittävät monille aloille ja toimijoille.

Tuskan rihmasto ulottuu yhteiskunnan kulisseihin aina alueellisesta asukasyhteistyöstä sosiaalisen osallisuuden kasvattamiseen ja vähävaraisten perheiden tukemiseen.

Näin toimit Tuska-festarialueella vastuullisesti:

  1. Saavu Tuskaan julkisilla kulkuneuvoilla.
  2. Vältä ruoka- ja juomahävikkiä.
  3. Kierrätä tehokkaasti: laita roskat joko bio- tai sekajätteisiin.
  4. Palauta pantilliset tölkit niiden keräyspisteisiin.
  5. Hyödynnä tapahtuma-alueen hanavesipisteitä.
  6. Tule sellaisena kuin olet, mutta sikailemaan ei tarvitse tulla. Jos havaitset asiatonta käytöstä, ole yhteydessä järjestyksenvalvojiin tai häirintäyhteyshenkilöömme.